älä sammu aurinko!

onpas tuo samuli putron uus biisi mukavaa kuunneltavaa :)

hehs, elokuussa näköjään oon joskus viimeks kirjottanu tänne.. :D ei oo oikein ollu jaksamista eikä innostusta, mutta nyt vois jotain saada aikaan.

elämäni täällä korson mikkolassa on ollut elämäni parasta aikaa, mutta samalla myös turhauttavinta koskaan... mun tavaroita on joka paikassa ja oon ihan sekasin missä on mitäkin. osa on täällä ja osa on hyrylässä ja osa on kaatopaikalla, en ees muista mitä siellä on :D se on turhauttavaa! haluaisin asettua jo aloilleni johonkin tavaroideni ja itseni kanssa ilman et mun äiti koko ajan soittelis mulle ja kertois mitä postia mulle on nyt taas tullu. Mut ennen kun pääsen asettumaan aloilleni, mun pitää löytää töitä (et saan rahaa esim. vuokraan, ruokiin jne...) ja se onkin sit toinen juttu! ei oikein mikään työ tunnu ottavan kantaakseen, mut pakko jaksaa yrittää vaan ettiä töitä.

mut samalla on ollu paljon hyviä hetkiä. oon saanu ottaa vähän etäisyyttä kaikkeen ja oon tutustunu paremmin itseeni. ja tietty saanu olla mikon kanssa :) ollaan oltu 1½-vuotta yhessä ja ei olla kunnolla edes riidelty! :) must se on aika jees. oon tehny paljon sellasia asioita, joita en oo koskaan ennen tehnyt, ne on tosin pieniä juttuja, mutta silti. oon esim. hankkinu k-plussakortin, joka oli vielä muutama kuukausi sitten mulle ennenkuulumaton juttu. mähän en mitään plussakortteja yms. hankkis.. :D mut sillä saa ihan hyviä tarjouksia :) ja olen myös lakannut kynteni turkoosilla, jota ei ois musta ehkä uskonu.. :D en oo koskaan lakannu kynsiä, paitsi läpinäkyvällä ja mustalla.. oon varmaan vaan kyllästyny et näytän aina samalta ja hankin samanlaisia -ja tyylisiä vaatteita kun mitä mulla jo on. en osaa oikein ostaa mitään uudenlaista, mut nyt se puoli alkaa pikkuhiljaa heräämään mussa. :) ois vaan enemmän rahaa. :D

mutta ei voi muuta sanoa kun että päivä kerrallaan on vaan elettävä ja katottava mitä elämä tuo tullessaan. oon aina tottunu odottamaan, et saan haluamani ja kai mun nytkin vaan pitää katsella ja odotella. sitä mä en tiedä kuinka kauan mä jaksan vielä odottaa, mut toivottavasti kauan, jos tarve vaatii. kesä kun tulee, niin sitten toivottavasti asiat ois vähän paremmin, koska kesä vaan on parasta aikaa! :)

Sitä jotain...

Tänään on 9.8.2010 ja kello on jotain 0.30. Eilen, eli siis 8.8 oli kummipoikani 2v syntymäpäivä. :) 8.8.2008 kello jotain viisi iltapäivällä olin todistamassa hänen syntymäänsä Hyvinkään sairaalassa. Se oli niitä kokemuksia, joita en unohda koskaan. Hyvin jännää, mutta myös pelottavaa. Enkä edes pyörtynyt, itkin vain. Onnesta.

Nyt on meneillään (tai kuulemma juuri loppunut) Porissa Sonishpere, johon munkin piti mennä, mutta en mennyt rahatilanteeni takia. Siellä olikin sitten ollut myrskyä ja sen takia Mötley Crüe joutui perumaan, koska tuuli oli riepotellut lavan käyttökelvottomaksi. Mötleyn takia sinne oltiinkin menossa. Nyt ei enää harmita, kun en lähtenykään.

Täällä oli myös myrsky. Luulin, että ikkuna menee rikki. Tuntui ihan siltä. Pelotti kyllä olla yksin. Tosta ikkunasta kun ei koskaan tiedä, eikä mistään muustakaan tässä talossa, onhan tää sentään Riihitie... =))) Oli myös mukava rankkasade, toivottavasti Katjan huoneen katto ei ole vuotanut. Tosiaan sekin vuotaa aina välillä näin sateella. Mutta huoltomiehiä ei kiinnosta pätkääkään. Sanovat vaan, että jos vielä vuotaa, niin ottakaa yhteyttä.. Joo, no mitä sitten? Ei mitään.. Kylppärin seinäkin on homeessa... Että ihan mielelläni muuttaisin Keravalle unelmakämppään :D Ja jos sais viel unelmamiehenikin unelmakämppään, ni ois aika hitsin unelmaa! :D Mutta päivä kerrallaan. :) Sen mä olen isältäni oppinut, jos jotain. Mutta olen niin onnellinen! Haluan elää onnea, kerrankin. Olen innoissani! :D Tulevaisuus myös pelottaa mua. Ihan kohta on pakko alkaa tekemään päättötyötä. Teen KAI steinerpedagogiikasta, en ole aiheesta vieläkään täysin varma. Ja mitä teen koulun jälkeen??? Valmistun joulukuussa, eli ihan kohta!! Mitäs sitten tapahtuu..? Kai johonkin töihin. Ja sitten voisin opiskella itselleni jonkun uuden ammatin. Ei noi lähihoitajan työt oo mua koskaan kiinnostanu. Mut en tiedä mikä mua kiinnostaa... Voisin vaikka pyörittää levyjä baareissa, olla dj.. :D Jotain helppoa. :D No mut edelleenkin, päivä kerrallaan... :)

KESÄ!

On taas vierähtäny kiitettävän pitkä aika siitä, kun viimeks tänne kirjotin. Mun elämä on mennyt ihan samaa rataa :) Nyt on kesä ja olen taas töissä Recairilla. Rankka duuni ja paska palkka. Ton palkan sais helpommallakin työllä... No, se on Ainon vuoro ens kesänä. Sitten ollaan kaikki sisarukset oltu siellä töissä. :D Neljä kesää saa riittää mulle.

Kesällä on myös festarit. Olen Lauran kanssa menossa Ruisrockiin heinäkuussa. Mä en ole vielä varma Porin Sonispherestä, koska rahatilanne on aina vaan huono. Ja Ankkarockiin tietysti. Mutta Ruisrock, vihdoinkin! Monen vuoden haaveena on ollu päästä Ruisrockiin ja nyt sinne sitten mennään kahdeksi päiväksi :) Toivottavasti sää suosii.

Kesä on myös rakkauden aikaa. 23.7 on kulunut tasan vuosi siitä, kun ensimmäistä kertaa tavattiin Mikon kanssa. :)Tää vuosi on ollut elämässäni kaikkein hienointa aikaa. Tää tuntuu musta tosi oikeelta ja toivon, että tää jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... :)

Mitäs muuta... Eilen oli Mikon siskon valmistujaiset ja kyllä vähän jännitin suvun tapaamista, mutta hyvin meni! :) Ja tänään kun tulin kotiin, niin toi kämppis oli pakannut suurimman osan tavaroistaan eteiseen. Se kai muuttaa pois!!! :) Saadaan Katjan kanssa meijän elämät takas ja pystytään taas olemaan omia itsejämme! Vaikka kyllä mä kuumeisesti olen kämppää hakenut, koska en halua jäädä tänne yksin, kun Katja lähtee joulukuussa. Mut aion nyt nauttia kesästä! Vielä kaks viikkoa töitä ja sit lomaa. Kouluun takas 16.8. Toivon, että tulis paljon aurinkoisia päiviä ja toivon, että ehdittäis Mikon kanssa meijän mökillä käymään ja toivon, että pääsen joraamaan Katjan kanssa Lahden yöhön. Mulla on jo kamala ikävä Katjaa <3 Tästä kesästä tulee varmasti hieno! :)

Illan mietteitä

Ajattelin kirjotella vähän sunnuntain kunniaksi näin iltasella, vaikka väsymys todellakin on huipussaan. Viikonloppu meni vähän miten meni ja syytän vain itseäni... Olin Mikon kanssa ja kaikki oli ihanaa siihen asti, kunnes aloin häsläämään ja puhumaan kaikkea sekavaa, josta kaikki ois ymmärtäny jotain ihan muuta, kun mitä oikeesti tarkotin. Olin itsekin hämilläni, en todellakaan usein ole sellainen. Ja koska tunneilmaisu on mulle todella vaikeaa, niin yritä siinä sitten kertoa... Ja tänään mua ei oikein kiinnostanu mikään, olin hankala ja ärsyttävä jopa itseni mielestä. En oikein tiedä mistä se johtui, että olin sellanen... Tapoihini ei kuulu olla hankala, ainakaan noin paljoa. Olen kyllä ollu todella väsyny, kun aamulla herään todella aikaisin ilman mitään syytä, vaikka menisin kuinka myöhään nukkumaan. Työharjottelu on loppusuoralla, joten tehtäviä on todella runsaasti ja se, että mun pitäisi itseäni arvostella kirjallisesti sekä numeraalisesti usean sivun verran tuntuu tällä hetkellä todella vaikealta. Ja se, että pikkusiskoni ei voi enää asua kotona on mulle aika rankkaa, mutta samalla olen helpottunut, että se saa hoitoa. Se, että oma rakkain pikkusisko viiltelee itseään, varastaa kaupasta ja vanhemmilta, ryyppää, polttaa tupakkaa, lintsaa todella paljon ja kantaa mukanaan pillereitä, jotka äiti löysi sen laukusta ollessaan vasta 14vuotias, ei ole sitä, mitä pitäisi olla. Ja asiaa ei yhtään helpota se, että sillä todettiin äskettäin masennus ja mielenterveysongelmia. Miten tähän kaikkeen päädyttiin? Sitä kukaan ei tiedä tarkkaan, koska tunneilmaisu on hyvin vaikeaa myös pikkusiskolleni.
Pienenä opetin sen lukemaan ja laskemaan yhteen -ja vähennyslaskuja. Se osasi kaiken, kun aloitti ensimmäisen vuoden koulussa. Se on aina ollut mun paras ystävä ja tehtiin kaikki aina yhdessä pienenä. Mut ajat muuttuu ja ihmiset sen mukana. Toivon vaan, että se paranee, mutta tottakai asioilla on aina se huonokin puoli. Se, mitä pahimmassa tapauksessa ihminen voi itselleen tehdä on jotain, mitä mä en nyt voi ajatella. Mut kyl te tiedätte mitä mä tarkotan. En haluais miettiä tollasia, mut oikeesti kaikki on mahdollista. Mutta päivä kerrallaan :)

"Masennus ei ole heikkouden merkki, se on merkki siitä, että on yrittänyt olla liian vahva liian pitkään."

On elämässä paljon hyvääkin. Mä tiedän sisimmässäni, että en enää kovin kauaa joudu asumaan täällä. Viimeistään joulukuussa on pakko muuttaa, koska Katjakin muuttaa. En halua jäädä ton yhen kanssa! Täällä ei enää kaveritkaan suostu käymään. Kohta on kesä ja mä rakastan kesää. Kesällä kyllä rahantulo ei ole taattua ja tässä olen pääni puhki miettinyt, että millä helvetillä mä maksan kesäkuun vuokran. Viimeiset tuet Kelalta tulee kahen viikon päästä ja niillä saan vaan toukokuun vuokran maksettua... Mulla on hyviä ystäviä, joiden kanssa saan viettää laatuaikaa. Vappunakin meen tuttuun tapaan Meetun kanssa Röykkään :) Oon jo ihan täpinöissäni :D Tulee olee taas ikimuistoista :D 9kk yhteistä taivalta ollaan Mikon kanssa nyt kuljettu ja ai hitto miten ihanaa aikaa on ollu ja jos multa kysytään, niin se jatkuu ja jatkuu! :)

I want home...

Mä haluun kotiin. Nyt mä olen kyllä kotona, mut sellaseen kotiin, jossa mä tunnen oikeesti olevani kotona. Sellanen koti, jonka sais ite sisustaa niinkuin haluaisi, sellanen koti, jossa on paljon rakkautta. :)

Nothing else matters.

Kylläpä oli kiva pääsiäinen. Vannoin kyllä olevani taas selvinpäin, mutta eihän se nyt oikein toteutunut... Torstaina oltiin kattomassa Mikon ja Teemun kanssa Liisa Ihmemaassa. Mun mielestä se oli jotenki ehkä vähän pitkäveteinen ja tylsä, mut ihan hyvä silti :) Ah, Johnny Depp! Perjantaina suuntasimme Mikon kanssa Korsoon, jossa grillasimme makkaraa! Söin pääsiäisenä enemmän makkaraa, ku viime vuonna yhteensä. En mä sitä silleen syökään, mut nyt se vaan oli jotenkin hyvää. :D Pelattiin biljardia, joka on mun hermoja raastava peli, koska se ei anna armoa koskaan!! :D (ja useimmiten häviän) Illalla päätimme kävellä Korson keskustaan ja menimme kuulemma Korson parhaaseen baariin, joka on siis Top Hat, eli Toppari. Kyllä mun täytyy myöntää, että se baari todellakin päihittää Kaiffarit ja kaikki. Menen sinne vielä joskus uudelleen ja uudelleen jne... :D Lauantaina pystyin itsekin nukkumaan jopa yli puolille päiville ja siitä mä oon tosi ylpee! :D Lauantai meni rennosti, kateltiin leffoja, pelattiin bilistä ja tilattiin pizzaa. :) Sunnuntaina tulin kotiin, koska menin Saanan 5v synttäreille ja okei, mä myönnän, mä itkin, kun mä astuin ovesta sisään... Olin surullinen tietysti, kun piti hyvästellä Mikko ja kun ei nähä taas moneen päivään, mut en vaan jaksanu enää, ku hirveä paskan haju, mun kenkiä viskottu ympäriinsä jne.. Mua ahdistaa päivä päivältä vaan enemmän asua täällä. En mä varmaankaan tätäkään päivää olis kotona viettäny kokonaan, mut vähän kipee olo, niin en viitti lähteä mihinkään. Ja huomennahan tulee vuosi siitä, kun tänne muutin. Ensimmäiset 8kk meni Katjan kanssa loistavasti, mut sit joku tulee ja pilaa mun elämän täällä kotona!

Tässä kotona ollessani oon kuunnellu kaikkea musiikkia, dataillu ja lukenu lehtiä, joita en oo ehtiny vilkastakaan. Yhessä lehessä haastateltiin yhtä pariskuntaa. Se mies on päälle 30 ja nainen melkein 50. Niiden läheiset paheksu sitä ikäeroa ja kauhisteli, että miten se mieskin voi noin vanhan naisen ottaa. Mitä paskan väliä??? Jos sä rakastat jotain ihmistä, oli se sit 15v tai 35v ja tunnet olos mukavaks sen seurassa, niin tottakai sä varmasti sillon oot sen ihmisen kanssa! Ja luulis, että kaveritkin ymmärtäis sen verran, että nyt ne on ainakin onnellisia ja sehän on tärkeintä, eikö niin? Jonain päivänä sille kaverille, joka paheksu ikäeroa, voi joskus käydä samalla tavalla. Mulla ja Mikolla on ikäeroa 8vuotta. Kyllähän sitä aluks oli silleen, että huppss (ei Mikko näyttäny mun mielestä sillon tapaamisiltana yhtään 26vuotiaalta, eikä se mun mielestä edelleenkään näytä 27vuotiaalta) ja myönnän, että mä mietin hetken aikaa, että mitä mun kaveritkin sanoo... :D Mut se ei kauaa mun mielessä pyöriny. Ja mä tiesin, että jotkut on silleen "se on liian vanha sulle, jätä se..." Mut miks mä jättäisin jonkun ikäeron takia, joka ei vaikuta meidän yhteiseloon. En ainakaan sen takia, koska kaverit ei tykkää. Mut mä tykkään. :) Mä oon saanu Mikolta lohtua ja lempeä enemmän ku keneltäkään muulta ja myös haluun ja tarviin sellasta, koska oon jotenki tosi huomionkipee, tai miten sen sanois.. lemmenkipee :D Ja mä osaan pyytää ja odottaa sitä Mikolta, koska mä tiedän, että saan sitä siltä. Sen kanssa on helppo olla ja mä iloitsen kaikista pienistäkin asioista, joita me tehään yhdessä ja ne tavat ja eleet, jotka Mikolla on, mä rakastan niitä. Tää kuulostaa ehkä vähän imelältä, mut tää on totta! :) Että siinäpä sulle, Mikko, jos sä jonain päivänä luet tätä tekstiä. :P Mä rakastan sua <3

-Krista

Talossa

Voisin muuttaa täältä pois, tästä talosta, tästä kämpästä. Ihan sattuneesta syystä! Haluun oman kämpän, ikioman. Saan tehä mitä haluan ja mennä ja tulla miten tykkään. Sitten mä voisin sisustaa sen hienosti (paitsi et Laura on luvannu sen sisustaa ;D) ja kaikki ois hienoo. Mä voisin vaikka joka yö nukkua Mikon vieressä. :) Näin Mikkoa viimeks viime viikon maanantaina, kun se tuli iltavuoron jälkeen yöks. Ja seuraavan kerran huomenna. Se on mulle aika rankkaa, ku ei nää niin usein, mut pakko tottuu ja kyllä mä oon jo tottunu :) Mut silti ikäväää!

Toista viikkoa menossa työharjottelua ja tykkään olla siellä. :) Työntekijät on kivoja ja lapset on kivoja. Se on semmosta kodinomasta, ei mitään ison päiväkodin meininkiä. Siitä mä pidän :) Siellä on kasvisruoka ja ihan huippuhyvää ruokaa, aivan ihanaa! Niillä on oma kokki siellä ja hyvä kokki onkin :) Leivoin tänään pullia, mutta unohin ne tietysti sitten sinne. Jospa huomenna muistaisin ottaa ne mukaan.

Saanalla on lauantaina 5v synttärit. Oltiin sen kunniaks sunnuntaina aamusta Hoplopissa. Iteki ihan fiiliksissä laskin siel pitkiä liukumäkiä ja kaikkee. :D Sit vietiin Samu ja Saana äitille ja lähettiin Jaanan kaa kaupoille. Ostin Saanalle lahjan ja itelleni ihanan pyyhkeen. Kattelin esim. Lindexissä lasten vaatteita ja kyl voin sanoo, et maailma muuttuu ja vaatteet myös. Vauvoille jo sellasia nahkatakkeja myynnissä! :o Mut oli siel kaikkee tositosi ihanaakin! :))